Tervetuloa Muhoksen Ratsastajien kotisivuille!
Muhoksen Ratsastajat on SRL:n hyväksymä ratsastusseura Pohjois-Pohjanmaalla. Seura on perustettu v. 1989. Seuratoiminnan tarkoituksena on levittää hevostietoutta järjestämällä kilpailuja ja muita tapahtumia kotikylän tuntumassa. Matkaratsastuksen tuominen tänne pohjoisempaan Suomeen on yksi tämän hetkisistä haaveistamme. Juniorivastaavan ideoimilla tapahtumilla pyrimme järjestämään junnuillemme ikiomaa toimintaa ainakin pari kertaa vuodessa.
Useamman hiljaisen vuoden jälkeen seuran toiminta on huomattavasti aktivoitunut. 20-vuotisjuhlavuosi oli tapahtumineen ja palkintoineen suorastaan huikaiseva. Tapahtumarikas vuosi sai arvoisensa kruunauksen, kun seuramme voitti SRL:n ”Vuoden Ratsastusseura 2009” –palkinnon sarjassa liikunta ja kuntoilu. Toimintamme arvostettiin myös Pohjois-Suomen parhaaksi saman vuonna. Ei myöskään pidä väheksyä Norsujen ja Mursujen kakkos - ja kolmossijaa SRL:n Kuntohaaste - kilpailussa.
Vuonna 2009 aloitettu seurayhteistyö muiden muhoslaisten urheiluseurojen kanssa huomioitiin Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan myöntämällä kunniakirjalla V-2010. "Vuoden Liikuttajaseura 2010" -kunniamaininnan pokkasimme sekä Suomen Kuntoliikuntaliitolta että Suomen Ratsastajainliitolta. Saamme siis olla ihan hyvästä syystä hieman ylpeitä seuramme toiminnasta.
Näillä kotisivuilla ilmoitamme tulevasta ja mikäli menneet tapahtumat kiinnostavat, kurkkaa arkistoon tai katsele kuvia. Meille voi lähettää viestiä (risutkin kelpaavat) joko yhteystietojen kautta, facebookissa tai vieraskirjassa.
Seurassamme on n. 140 jäsentä, mutta aina on tilaa uusille hevostelusta ja seuratoiminnasta kiinnostuneille henkilöille. Tapahtumiin toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kaikki, vaikka vain yleisöksi. Buffetissa on aina pannu kuumana ja pullaa myytävänä.
TAPAAMISIIN!!!







